keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Juoksisitko hyvän asian puolesta?


Sain muutama päivä sitten sähköpostia blogiani koskien. SoSe eli sosiaalisen median palveluoperaattori otti minuun yhteyttä Duracelin puolesta ja pyysi jakamaan juoksuhaasteen blogissani:

"Tänä keväänä paristomerkki Duracell kannustaa ihmisiä juoksemaan yhden ylimääräisen mailin tai kilometrin ja jakamaan siitä kuvan sosiaalisessa mediassa tunnisteella #Duracellxtramile. Kampanjan kautta Duracell tukee UNICEFin rokoteohjelmaa lahjoittamalla jokaisesta kuvasta yhden rokotteen apua tarvitsevalle lapselle. Kampanjalla halutaan tukea tärkeää työtä, sillä 1,5 miljoonaa lasta kuolee vuosittain rokotteilla ehkäistävissä oleviin tauteihin, kuten jäykkäkouristukseen ja vihuri- ja tuhkarokkoon." 

Itse kävin lenkillä tänään aamupäivällä ja jaoin siitä kuvan Instragramissa. Tähän mennessä kampanjassa on juostu yhteensä yli 1 600 rokotetta, mutta mukaan mahtuu vielä! Kampanja kestää toukokuun loppuun saakka (31.5.), joten hyvän asian puolesta ehtii vielä liikkua. Nyt siis joka iikka lenkkarit jalkaan ja pihalle. Ja muista jakaa se kuva jossain sosiaalisen median kanavassa :)

Kampanjan etenemistä voi seurata: http://www.facebook.com/duracellFI


Sitten sivuhuomautus. Siis wau, ensimmäistä kertaa joku taho ottaa minuun yhteyttä blogini vuoksi! Blogin pitäminen on ollut minulle harrastus ja välillä on ollut pitkiäkin aikoja, ettei täällä ole tapahtunut mitään. Vielä viime viikolla keskustelin erään kaverin kanssa ja mietin lopetanko koko puuhan. Tykkään kuitenkin kirjoittaa ja aiheitakin pulppuaa mieleen aina välillä ja onhan tästä puuhasta opittukin paljon viime vuosien aikana. Nyt kun aivot ovat pikkuisen päässeet lepäämään, niin alkaa tuntua, että ideoita alkaa syntyä ja inspiraatio alkaa heräillä talviuniltaan. Ehkäpä siis ainakin vielä jatkan tätä puuhaa.

Muutoinkin oli minusta hauska sattuma, että haastekampanja on nimenomaan Duracelin. Olen ollut aiemmin itsekin melkoinen Duracell-pupu, jolla tosin viime aikoina ovat olleet akut hieman latauksessa.

Aurinkoisia juoksukilometrejä!

PS. Olen varma, että nyt joku siellä ruudun toisella puolella miettii, että miten pitkä matka se maili oikein olikaan. Maili on 1 609,344 metriä eli kilometrin sijaan voit myös juosta 1,6 kilometriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti