maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen Etelä-Pohjanmaalla

Viiden päivän pääsiäisloma alkaa lähetä loppuaan. Niko oli viikon lomalla Haltin hiihtoreissulla jokunen kuukausi sitten, itselläni edellinen loma taitaa olla lokakuulta eli puolisen vuotta sitten, kun joulunakaan ei juuri ekstrapäiviä ollut. Niinpä voi sanoa, että muutama vapaapäivä tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Pääsiäislomalla on nukuttu päikkärit varmaan joka päivä. Äiti otti salakuvan. L-koon aluskerrastokin on jo vähän pienehkö, vatsa vilahtaa välistä.

Kokko paloi upeasti ja notskimakkarat maistui.

Hurautimme viime viikon keskiviikkona töiden jälkeen lapsuusmaisemiini Alajärvelle. Sen jälkeen pukeutuminen onkin koostunut lähinnä villahousuista ja toppavaatteista tai raksulla pilkkihaalareista. Torstai on ollut tällä lomapätkällä ainoa päivä, kun olen edes meikannut. Silloin käytiin Alajärven cityssä hoitelemassa asioita ja katsomassa mummua sairaalassa ja pappaa vanhainkodissa.

Kuvasta ei juuri näy, mutta pellolla lensi useampi joutsen. Toisella pellolla niitä ja kurkia oli varmaan sata.

Iskä, Niko, pikkuveli ja hänen tyttökaverinsa sekä systeri kävivät pilkillä. Raksu voitti kalakisan.

Muutoin ohjelmassa on ollut lautapelejä, pilkkimistä, ulkoilua ja pääsiäiskokko. Yksi ilta tehtiin pientä siivousta porukoiden vintille ja toisena päivänä siivosin raksun auton sisältä ja ulkoa. Lastenvaatteitakin on tsekkailtu äitini kätköistä ja vintiltä sekä suunniteltu kotona tulevan lastenhuoneen maalaamista.

Vintin antimet olivat hieman poikapainotteisia. Löytyi sieltä kyllä isäni itse tekemä barbitalokin, mikä jäi vielä suuren kokonsa vuoksi odottamaan varastoon, jos kesäkuussa syntyy pikkuprinsessa.

Mökkiraksalla käytiin yhtenä päivänä ja sekin meni enemmän suunnittelun puolelle, kun sää oli vielä liian kylmä mihinkään varsinaiseen tekemiseen. Raksalla suunniteltiin sähköjen vetämistä, tehtiin tarkistusmittaukset keittiössä sekä testattiin tulevaa lattian sävyä. Sää tosin oli hieman liian kylmä siihenkin, sillä aine ei aivan oikealla tavalla edes imeytynyt lattiaan kylmyyden vuoksi.

Mökki näyttää kyllä ylväältä.

Niko ja iskä suunnittelemassa sähköjen vetoa ulkona.

Tähän tulee keittiö. Kalusteiden toimitus on jo helatorstain tienoilla.

Lattian ja välitilan suunnittelua. Lattian lopputulos on kyllä erinäköinen oikeasti, kun aine imeytyy paremmin ja hiontajälki on tarkempaa.

Nyt akkuja on latailtu ja huomenna tiistaina palaillaan arkeen. Itselläni töitä on enää nelisen viikkoa ennen mammalomaa ja niissäkään viikoissa ei ole yhtään kokonaista viiden työpäivän viikkoa. Kirjoittelen vielä myöhemmin raskausajan kuulumisia sekä esittelen vaunuhankinnat. Palataan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti