maanantai 20. kesäkuuta 2016

Kesäloma alkoi!

Tänään on eka kesälomapäivä, uskomatonta! Ajattelin nukkua eka univelkoja pois, puoli kymppiin riitti unta, vaikka viikonloppuna Venloissa yöunet jäivät alle neljään tuntiin. Venloista kirjoittelen varmaan huomenna tiistaina, en saanut siirrettyä valokuvia vielä kamerasta tietokoneelle, kun piuha on kateissa. Pitää lähteä Palokan Expertille ostamaan pikkuveljeltä uusi. 

Viikonloppuna tuli myös syötyä niin hyvin, että aamullakaan ei ollut vielä nälkä. Ensimmäisenä tietysti soitto äitille kotiin ja kuulumisten kertomista Venloista. Sitten päivittelinkin varustelistaa Haltin vaellukselle, voisi alkaa huomenna tai keskiviikkona pakkaamaan. Muuten tänään on "huoltopäivä", viikonlopun varusteet roikkuvat kylppärissä kuivumassa ja pyykkikone laulaa. Ja eilen piti laittaa pitkästä aikaa Color maskia hiuksiin, nyt punainen näyttää taas punaiselta - varusteiden lisäksi huolletaan siis vähän naistakin.

Color mask antaa hiuksille aina uutta puhtia.

Pesuhuoneessa on huoltopäivä. Kamppeet on putsattu Venlojen ravoista, kohta osa pakataan mukaan Haltille.

Tämä on pitkän kahdeksan vuoden parisuhteen jälkeen eka kesä ns. "yksin". Tai enhän mä nyt tietenkään yksin ole, sen verran on noita kavereita ja läheisiä, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Viime viikon perjantaina oli vika työpäivä ennen lomaa ja multa rehellisesti sanottuna pääsi itku töihin ajaessa. Loma alkaisi, mutta kotona ei odottaisi kukaan lomasuunnitelmien kanssa. Onneksi tämä oli hetkellinen reaktio ja meni ohi. Mutta kuten äiti, sisko ja veljen vaimo ovat sanoneet, pitää itkeä, kun itkettää. Parempi päästää tunteet pihalle kuin jättää sisälle hautumaan. Ja pitihän sitä alkavaa lomaa käydä parilla siiderillä juhlistamassa perjantai-iltana kaupungilla.

Itku pääsi myös, kun muutama viikko sitten siivosin vaatekaappiani. Ei sitä ajattelisi, että se on itkettävää puuhaa. Kun vaatteita kävi läpi, niin mieleen muistuivat useat lomareissut. Tämä ostettiin Abu Dhabista, tämä Balilta ja tämä oli Kreetan reissulta. Siinä mä sitten itkeä vollotin vaatepinojen keskellä. Sitä ennen en ollutkaan itkenyt pariin kolmeen kuukauteen.

Muutenkin lomasuunnitelmat menivät osittain vähän uusiksi. Mun piti olla tänään fillarireissulla Turun ja Ahvenanmaan suunnalla, mutta en sitten lähtenytkään. Ehdin ostaa jo pari uutta pyörälaukkua ja huollattaa pyörän, mutta eiväthän ne hukkaan mene. Uusi vedenpitävä fillarilaukkukin tuli todettua toimivaksi jo Venloissa viikonloppuna ja torstaina lähden pyörällä ehkä mökille. Ja kun yksi ovi sulkeutuu, niin uusia avautuu. Tärkeintä on, että kuuntelen rehellisesti itseäni ja sitä mitä itse haluan ja toimin sen mukaan. Ja sen verran olen idearikas ja on kavereita ja ties mitä tuttuja, että en usko, että lomalla tulee tylsää tai tekemistä ei olisi. Eilen tuli suunniteltua jo pientä kajakkireissuakin ja Marjon kanssa kaiholla kaivataan seuraavaa suunnistustapahtumaa. Katsotaan mitkä ideoista pääsevät toteutukseen asti. :)

Ostin Jukolasta alehinnoin uudet Zeropointin kompressiosäärystimet. Nää on niin ihanat, kyllä boksihypyt kulkee tänään crossfitissa!

Rauhallinen lomanaloitus on muutenkin paikallaan. Viikonloppu oltiin Marjon kanssa reissussa Lappeenrannassa, nyt ajattelin kolmisen päivää latailla akkuja ja hengailla kotona, tehdä siis mitä huvittaa. Univelkaa olen kerryttänyt jo useamman viikon (jos ei enemmänkin) ja painokin on noussut. En ole hetkeen painanut näin paljon, en tiedä miten niitä kiloja on taas tullut. Uskon kyllä, että paino ja turvotus korjaantuvat kuin "itsestään", kun tasaan yöunet kohdalleen. Olen aiemminkin huomannut, että liian vähäinen nukkuminen kertyy heti keskivartaloon: väsyneenä tulee syötyä liikaa ja huonoja juttuja. Muutenkin lomalla tulee oltua enemmän menossa, kun ei tarvitse päivässä kahdeksaa tuntia istua koneella. Olo on jo huippu viime yön yöunien jälkeen.

Eka lomapäivä alkoi Tuoreen salaatilla, nams.

Nyt lähden ostamaan vaellusruokia ja kaverin kanssa Kankaalle treenaamaan. Edessä on ehdottomasti huippukesä! Huomenna sitten juttua Venloista :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti