torstai 23. kesäkuuta 2016

Reilu kuukausi avioeroon

Palasin hetkeksi ajassa taaksepäin. Se oikeastaan lähti siitä, kun mun oli eilen tarkoitus polttaa äidille pari cd-levyä. Olen aina rakastanut musiikkia, mutta ne tuovat paljon muistoja mieleen. Aikaa on mennyt paljon, melkein seitsemän kuukautta siitä, kun päätin, että avioliitollamme ei ole enää tulevaisuutta. Siis oikeasti, seitsemän kuukautta, yli puoli vuotta! Eikä enää ole montaa kuukautta siihen, että eroa voi hakea lopullisesti, elokuun alussa, vain reilu kuukausi. Aika menee äkkiä.

Tuntuu aika hassulta. En oikeastaan tiedä miksi lomanaloitus oli näin vaikea. Oliko se pakottava pysähdys arjen kiireistä, liikaa aikaa ajatella. Itku tuli eilen, taas, kunnon vollotus. Selasin hääkuvia, kuuntelin häätanssia, että sellainen hääpäivä. Kai nekin piti käydä läpi, että voi päästää irti. Itkeminen on outoa, sillä en oikeasti ole itkenyt kuukausiin, jos ei viimeistä viikkoa lasketa. Mutta kai niitä tilanteita tulee. Aina kun tulee jokin "uusi" juttu, loma alkaa, eka kertaa mökillä talven jälkeen juhannuksena tai muuta. Kai ne ovat asioita, joita ennen tehtiin yhdessä ja muistot palaavat mieleen.

Onneksi olen ollut aina perusluonteeltani positiivinen ihminen, asioilla on tapana järjestyä.

Oikeasti olen tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, en muuttaisi siitä mitään. Se on aika ihana ajatus, en mitään. Mulla ei ole ikävä "entistä elämää", en kadu päätöstä tai mitään sellaista. Olen tyytyväinen ja onnellinen elämääni juuri näin. Kaikista silmiä avaavinta on ollut jälkikäteen huomata ja ymmärtää miten korvaamattomia ystäviä mulla oikeasti on. Miten he ovat seisoneet vierelläni ja olleet olkapäänä, kun olen jauhanut samoja asioita, pohdiskellut, itkenyt ja nauranut hervottomasti.

Sisko, veljen vaimo, äiti ja työ/suunnistuskaveri, siinä varsinainen top4-naiset. Tähän voisi lisätä vielä listan muita: isä, kummatkin pikkuveljet, lapsuuden kaverit, sukulaiset, treenikaverit, muut työkaverit. Huh huh, en voisi olla enempää kiitollinen näistä ihanista ihmisistä. Nyt sitä vasta ymmärtää miten älyttömän iso tuki heistä on ollut. En ehkä ole alkuvuodesta ollut aina ihan järjissäni, vaikka olen muuta uskotellut, ja he ovat olleet läsnä ja ovat yhä. Kiitos.

Treenit ovat antaneet väylän purkaa tunteita.

Olen lueskellut monesti eron vaiheita, niitä on viisi:

1. Kieltäminen
2. Suru
3. Viha
4. Riemu
5. Hyväksyntä

Näistä lisää mm.
• http://www.suhdesoppa.fi/avioero/eron-viisi-vaihetta/
• http://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/nain_selviat_erosta_5_vaihetta

Viimeisen vaiheen hyväksynnän/ irrottautumisvaiheen merkkejä ovat esimerkiksi se, että ympärille on rakennettu uudet ihmissuhdeverkostot ja arkitoimet. Nämähän on rakennettu jo hetki sitten. Muita merkkejä on, että elämä ei ole enää kaaottista, vaan se on tasapainossa, vaikka epävarmuuden tunteita voikin olla. Tapahtunut ero on jäänyt osaksi minäkuvaa ja vaikuttaa edelleen elämään, mutta ei kahlitsevasti ja hallitsevasti. Sanalla sanoen kuulostaa tutulta.

Lueskelin vanhoja postauksiani, etenkin tätä biisilistausta:
• http://juoksevabasiliski.blogspot.fi/2016/02/pakkaamista-muuttopuuhia-ja-musaa.html

Listassa on Juha Tapion biisi "Kelpaat kelle vaan":
• https://youtu.be/-s-4IzLzcV0

"Puoltakaan en sun kivustas voi tietää,
sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää.
Mut joku aamu mä tiedän sen,
sä heräät huomaamaan,
sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan."

Oisko tänään tuo aamu? Kaikesta tapahtuneesta huolimatta herään hymy huulilla. Juhannus, kesäloma, aurinko paistaa, hymyilyttää, kohta lähden fillarilla mökille, jossa odottavat kaikki rakkaat. Kaikki tärkeimmät ihmiset. Tänään ehdottomasti on tuo aamu :)

Ihanaa juhannusta!

Näillä tunnelmilla jatketaan:
• Anna Järvinen feat Olavi Uusivirta – Nuori ja kaunis: https://youtu.be/scBcbh8I9e4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti