sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Touhukas viikko

Viikko on ollut melkoisen touhukas. Maanantai oli vielä pääsiäisen ansiosta vapaapäivä, sitten tiistaina ja keskiviikkona oli jälleen mammuttipäivät: normitöissä klo 8–16, yliopistolla opettamassa klo 16–20 ja keskiviikkoaamu alkoi vielä reippaasti aamuspinningillä Kuntoportilla. Torstaina pidin töiden jälkeen Keskisuomalaisella toista kertaa kahvakuulatunnin ja sen jälkeen lähdin ajelemaan Alajärvelle.

Matkalla Seinäjoelle oli vähän sumua, kaunista.
Perjantaina lähdettiin isukin kanssa Seinäjoelle opiskelemaan mettäohjelmaa. Pidin siis töistä pekkaspäivän. Päivä oli tosi kiva, laatuaikaa isukin kanssa. Parasta oli, kun me lähdettiin pois ja isukki oli tosi onnellinen ja iloinen. Koulutus oli mennyt hyvin ja muutoinkin asiat sujuivat enemmän kuin mallikkaasti :)










Perjantaina ajelin Jyväskylään takaisin lauantain Kuntoportin spinningmaratonin vuoksi. Kuntoportilla oli siis kolmen tunnin spinningmaraton, jonka ohjasi neljä ohjaajaa, jokainen 45 minuutin setin. Itselläni oli toinen osuus, spin cardio 45 min, jonka pidin Suomi-teemalla. Asustus oli teeman mukainen: pikkuveljen ikivanha Suomi-shortsiasu, kolmen euron lippis Cittarista ja 1,5 euron lippu Tiimarista. En oo kyllä varmaan ikinä hikoillut niin paljon, oli melkoisen kuuma lakki polkea :P







Laitoin vieressä olevan kuvan perjantaina Facebookiin. Mielestäni siskon kuvakommentti kuvaa asiaa melko hyvin:


Tässä vielä biisilista niille, jotka eivät päässeet paikalle:

• LÄMM.: Klamydia - Sininen ja valkoinen
• LÄMM.: Tik Tak - Heilutaan
• TYÖ: Tehosekoitin - Asfaltti polttaa
• TYÖ: Aknestik - Suomirokkia
• PAL.: Hassisen kone - Rappiolla
• TYÖ: Klamydia - Pohjanmaalla
• TYÖ: Pate Mustajärvi 
- Ukkometso
• PAL.: Dingo - Lähetyssaarnaaja
• TYÖ: Anna Eriksson - Oot voimani mun
• TYÖ: Kikka - Kiihkeät tuulet
• PAL.: Cheek - Rakastuin mä luuseriin
• TYÖ: Martti Vainaa ja sallitut aineet - Pelimies
• TYÖ: Petteri S. & Volvecto - Moottoritie on kuuma
• JÄÄHD.: Olavi Uusivirta - On helppoo olla onnellinen


Spinningistä lähdin tädin synttärijuhliin. Lakki päähän ja tukkaan vähän kiharaa sekä lämpimät, valkoiset saappaat, niin alkava pieni flunssa ei pahene. Eikä muuten pahennut, vaikka mietin kannattaako juhlahepeneissä lähteä minnekään. On muuten ihmeellinen tää talvi: yhdestä flunssasta pääsee eroon, niin toinen vaanii jo nurkan takana. Nyt oon ottanutkin ekstra-annoksen kaikkia vitamiineja ja pitänyt huolen, etten vilustu.




Tädin synttäreiltä suuntasin jälleen Alajärvelle auton peräkontti täynnä kahvakuulia :) Kiitos Keskisuomalaiselle lainasta!




Sunnuntaina olin Kyyjärvellä MLL:n järjestämässä liikuntapäivässä pitämässä kahvakuulaa ulkona sekä corea (keskivartalojumppaa) sisällä. Hieman aamulla harmitti, kun sää näytti pilviseltä, vaikka lähes joka päivä on paistanut aurinko. Mutta kyllä se aurinko sieltä vielä pilkotti ja tuli hetkeksi ilostuttamaan treenejä! Ja pääasia, että lumisadetta luvattiin vasta illaksi :)

Meikäläinen esittelee seuraavan sarjan liikkeitä.
Kahvakuulailu aloitettiin Kyyjärven liikuntahallin parkkipaikalta noin puolen tunnin mittaisella yksilötreenillä, joka koostui neljästä kolmen liikkeen sarjasta. Eli ensin ykkössarjan kolme liikkettä, joita tehtiin jokaista ensin 30 sek, sitten lopuksi 20 sek. palautus. Sitten toinen kierros jokaista liikettä 40 sek. ja 20 sek. palautus. Ja kolmas kierros 50 sek. jokaista liikettä. Tämän jälkeen vaihdettiin uuteen liikesarjaan.




Yksilötreenin jälkeen vaihdettiin hiekka-alustalle paritreeneihin.



Tässäpä teillekin kotitreeniin:

1. SARJA:
• Vartalon ympäri kierto
• Roosanauha
• Maastaveto

2. SARJA:
• Etuheilautus
• Pysäytetty kahdeksikko
• Pohjenostot

3. SARJA:
• Vauhtipunnerrus kädenvaihdolla
• Maastaveto + hauis + ylösnosto
• Ojentajat + polvennosto

4. SARJA:
• Askelkyykky
• Sivukyykky
• Kyljet




Kun puolen tunnin yksilöharjoitukset olivat takana, vaihdoimme treenipaikkaa uuden leikkipuiston viereiselle parkkipaikalle. Paritreeneissä kuulaa päästiin jopa heittämään. Kuulat ottivat välillä osumaa maahan, mutta kaikkien varpaat onneksi säästyivät. Siis aivan uskomattoman upeita suorituksia koko porukalla! Ei mennyt montaa minuuttia, kun kuulat lensivät parille etuheilautuksella ja pienellä voltilla ja pari otti ammattimaisesti kuulan kiinni ja homma jatkui. Aivan mahtavaa!



Viimeisenä kuulatunnilla kokeiltiin erilaisia kilpailuja. Ensimmäisessä tarkoituksena oli saada rengas lähtöviivalta maaliviivalle heittämällä rengasta kuulalla, liikkeenä siis etuheilautus. Mahtava meno ja tekemisen meininki!

Viimeisenä kuulalajina oli varmasti kaikista mielenkiintoisin juttu, narunpyöritys. Eli "narun", oikealta nimeltä hinausliinan, kumpaankin päähän meni kaksi ihmistä. Sitten ensin 4 kg kuula naruun ja toisella kierroksella 6 kiloa. Tarkoitus pyörittää kuulaa 25 kierrosta. Kyllä muuten tuntui. Narusta piti kiinni siis aina yksi ihminen ja hänen takanaan oli toinen, joka koetti kaikin voimin pitää narun pyörittäjää paikoillaan, ei muuten mikään helppo tehtävä :)

Tää on ihan loistava kuva. Kaikki kuulat ovat vielä nätisti yläasennossa.

Tunnin ja 20 minuutin kahvakuulailun jälkeen suunnistimme sisätiloihin liikuntahalliin. Luvassa oli noin 60 minuutin core. Coressa vahvistetaan "korsettilihaksia", parannetaan kehonhallintaa ja kehitetään tasapainoa. Tunti ei sisällä askelsarjoja, eikä tunnilla välttämättä tarvita mitään painoja. Kyyjärvellä käytimme hyväksemme pelkästään kehon omaa painoa. 
Hyvää huomenta -liikkeen ja suoran selän treenausta. Alun jälkeen liike lähti sujumaan :)


Coren jälkeen meillä oli vielä tunnin venyttely, jonka piti Nikke Vuorenmäki. Oli ihanaa rentoutua ja palautella lihaksia liikunnallisen päivän jälkeen. Milloin otetaan uudestaan? :)

Kaloreita kului sunnuntaina yhteensä reippaat 1200.
Kahvakuulatreeni. Ensimmäisten 30 minuutin aikana syke pysyy aika tasaisena, mutta pari- ja kilpailutehtävissä vaihtelua on jo enemmän. On hyvä, että treeni ei ole käynyt punaisella alueella, mitä normaalin treenajan ei pitäisi juurikaan harjoittaa.

Polarin lukemat coresta. Keskivaiheilla mittari on varmaan ollut hieman huonosti, kun olemme olleet päinmakuulla lattialla.

Lajin nimenä lukee jooga/pilates, mutta käytän tätä lajiprofiilia myös venyttelyissä. Kiitos Niken ammattitaitoiselle venyttelylle, löysin itsestäni uusia venyviä paikkoja :) 

Koko viikon treenit. Lauantain spinningin kalorit ovat vain arviot, minä tumpelo unohdin sykevyön Alajärvelle. Huomaa muuten, että tietynlainen riippuvuus sekin on. Orpo olo treenata, jos ei oo mittaria.

Ja lopuksi, ihan superiso kiitos kaikille MLL:n liikuntapäivään osallistuneille. Ilman teitä tää ei ois mahdollista! Ootte ihania kaikki, toivottavasti nähdään taas treenien merkeissä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti